Hedelmällisyyttä edistävä ruokinta saa kassan kilisemään

Lehmän tuotantokaudesta tiineyden kolme viimeistä viikkoa aina uuteen tiineyteen saakka on karjan hallinnan ja taloudellisen tuloksen kannalta kaikkein kriittisintä aikaa. Mitä paremmin tämä aika hallitaan ilman takaiskuja, sitä suurempi merkitys sillä on karjan menestykseen ja maidontuotannon taloudelliseen tulokseen.

Hedelmällisyys on ihanteellisella tasolla silloin, kun lehmä tiinehtyy ensimmäisestä siemennyksestä ilman eläinlääkärin hoitoja kolmen kuukauden kuluttua edellisestä poikimisesta. Ruokinnan onnistuminen antaa lehmän elimistölle positiivisen signaalin tuottaa lisää lajin yksilöitä hyviin olosuhteisiin.

Mitä lehmä tarvitsee ruokinnalta tiinehtyäkseen hyvin?

Korkean tuotantovaiheen lehmän lievä laihtuminen eli kudosrasvojen muuntaminen energiaksi on normaalia. Ruokinnan hallinnalla voidaan tilannetta lieventää ja varmistaa positiivinen signaali ravinnon riittävyydestä myös lehmän lisääntymisosastolle.

Lehmä on korkeatuottoinen kun se lypsää maitoa 20-kertaisesti elopainonsa verran. 700 kiloa painavalla lehmällä tämä tarkoittaa 14 000 kilon vuosituotosta. Pystyäkseen ylläpitämään tuotannon lisäksi hyvään hedelmällisyyteen vaadittavan hyvän terveyden sen täytyy syödä keskimäärin 25 kuiva-ainekiloa päivässä.

Kuinka 25 kuiva-ainekilon syönti karjassa saavutetaan?

Ruokinta on muutakin kuin rehuannoksen laskentaa. Maailman johtavat karjaosaajat puhuvat syönnin esteistä, joita analysoidaan kuuden kohdan kautta. Näitä ovat rehu, vesi, valo, ilma, tila ja lepo.

Karjassa tulee varmistaa, että kaikki lehmät voivat aina halutessaan syödä. Rehun ulottuville pääsy tulee tehdä niille mahdollisimman helpoksi. Vesi, valo ja ilma ovat edullisia tuotantopanoksia, joten niitä kannattaa antaa niin paljon kuin mahdollista.

Myös tuotantoympäristön lämpötila vaikuttaa syöntiin. Syöminen ei kiinnosta, kun hengittäminen on työlästä ja hiki tulee jo pelkästä olemisesta. Parhaassa lypsyssä olevien lehmien hengityksen vaivattomuuden tarkkailu kertoo navetan ilman laadun tilanteesta.

Tilaa pitää olla riittävästi kaikille. – Varsinkaan vastapoikinut ei saa joutua jonottamaan mihinkään, sillä se on tuotannon ja hedelmällisyyden kannalta karjan herkin yksilö. Vastapoikinut eläin ruokintapöydän takana odottamassa vuoroaan pötsi tyhjänä on huono merkki.

Lehmän painon jojoilu on negatiivinen signaali

Herumiskaudella lehmä suuntaa elimistönsä tehokkaasti maidontuotantoon. Mitä enemmän sen kehossa on kudosrasvoja, sitä helpommin elimistö ottaa ne käyttöönsä. Seurauksena on kylläinen olo ja verensokerin lasku, jolloin lehmän syöntitaso laskee. Sopivassa lihavuuskunnossa poikineella eläimellä vaihtoehtona on ainoastaan nostaa syöntiään riittävän energian saamiseksi. Hyvän hedelmällisyyden avain on kuntoluokan säilyminen tasolla 3 poikimisesta poikimiseen.

Maksa on keskeisessä roolissa kudosrasvojen hajotuksessa. Ylimääräinen rasva kertyy maksaan ja puhutaankin ns. rasvamaksasta.  Rasvamaksan riski on suuri, kun lehmä lypsää kovasti lihoista. Ulkoisina oireina mainitaan laskenut maitotuotos, alentunut syönti sekä yhteys poikimahalvaukseen, ketoosiin, utaretulehdukseen, juoksutusmahan siirtymään sekä heikkoon hedelmällisyyteen.

Lihomisriski suurimmillaan loppulypsykaudella

Lehmä lihoo pääasiassa tuotantovaiheen lopussa. Sen estämiseksi oikea poikimavälirytmi on tärkeä. Haastavissa ruokintatilanteissa ja etenkin aperuokinnassa, kannattaa lihovia lehmiä siirtää jopa aikaistetusti umpilehmien ryhmään. Näin toimien turvataan eläinten hyvä syöntikyky herumiskaudella eikä altisteta eläimiä korkean kuntoluokan tuomiin riskeihin.

Lihavien eläinryhmien ruokintaan suositellaan usein olkea. Alhaiselta energia- ja valkuaisarvoiltaan se näiden eläinten ruokintaan hyvin sopiikin. Olkea hyödyntämällä voidaan myös näiden eläinryhmien vapaa syönti toteuttaa kätevästi. Olki ei kuitenkaan riitä umpilehmien ja kantavien lehmien yksinomaiseksi ravinnoksi. Myös umpilehmien ruokinta kannattaa suunnitella ja toteuttaa huolellisesti, jotta muutos takaisin lypsävien rehustukseen ei ole liian suuri.

Ureapitoisuus tuo terveisiä maksalta

Maidon ureapitoisuus kertoo rehustuksen energian ja valkuaisen tasapainosta pötsissä. Ylimääräinen valkuainen siirtyy pötsistä ammoniakkina verenkierron kautta maksaan. Maksa muuttaa ammoniakin ureaksi ja poistaa sen elimistöstä maidon ja virtsan mukana. Sama tilanne syntyy, jos rehustuksessa on liian vähän energiaa. Silloin pötsimikrobeilla ei ole riittävästi energiaa valkuaisen muuttamiseksi mikrobivalkuaiseksi ja tuotannossa hyödynnettäväksi, vaan hyödyntämättä jäänyt valkuainen siirtyy verenkierron kautta maksaan. Molemmissa tapauksissa verenkiertoon erittyvä ammoniakki kulkeutuu myös runsaasti verisuonia sisältävään kohtuun aiheuttaen alkioiden varhaiskuolemia.

Maidon valkuaispitoisuuteen vaikuttavat ruokinnalliset tekijät vaikuttavat positiivisesti myös hedelmällisyyteen. Ruokinnan ollessa tehokasta, lehmän energiavaje jää mahdollisimman pieneksi ja hyvä tiinehtyminen on mahdollista. Ruokinnan onnistumista ja hedelmällisyyteen vaikuttavia tunnuslukuja on helppo arvioida Karjakompassin Päivälaskelman avulla.

Lehmän kuntoluokituksella määritetään lehmän ravitsemuksellinen kunto

 

 

Oman karjan kuntoluokkien itsearviointiin kannattaa käyttää apuna kansiotekniikkaa. Kuntoluokka on hyvä eli 3, jos päivänvalo näkyy selkärangan ja lonkkaluun välistä. Kuvan lehmä on hieman sitä hoikemmassa kunnossa. Kuntoluokka on pyöristynyt eli 4, jos päivänvaloa ei näy. Kuvat: Tarja Paatero

Jaa

Facebook Comments Box

Lisää kirjoituksia

Muualla blogeissa