Silmien avausta monella kielellä Dublinissa

Sain ilokseni kutsun osallistua EIP Agrin seminaariin ”Knowledge systems” Dublinissa 3.-4. joulukuuta. Kokonaisuudessaan reissu oli nelipäiväinen ja reissun tavoite, kansainvälinen ideoiden vaihto, alkoi jo taksissa lentokentältä hotellille. Osallistujia oli kaikista EU:n jäsenmaista. Suomesta oli matkassa viisi osallistujaa ja erikoista kyllä, meiltä oli kaksikin puheenvuoroa. Valmisteltujen puheenvuorojen saaminen seminaariin oli kuulemma kiven alla. Moni maa jäi kokonaan ilman puheenvuoroja, mutta suomalainen KM:n Pentti Törmän mediapuheenvuoro ja minun pienryhmätoiminnan esitykseni ”Benchmarking in Farmer discussion Groups” olivat ohjelmassa mukana.

Heti ensimmäisenä iltana ennen virallisen ohjelman alkua istuimme iltaa kreikkalaisten professorien, itävaltalaisten ja espanjalaisten viljelijöiden ja suomalaisen viljelijäedustajan/pienryhmäedustajan Päivi Kasvalan kanssa. Jokainen ihmetteli toisten maataloustaktiikoita positiivisessa hengessä.

Seminaariaamuna päädyimmekin porukalla myös aamulenkille. Itävaltalaisen maajussin ja suomalaisten mielestä Irlanninmereltä päin piiskaava sade oli mukava ja raikas lenkkeilykeli.  Espanjalainen viininviljelijä nosteli kauluksiaan, yritti saada selvää tuulessa lepattavasta märästä kartastamme ja totesi, että näin hirveää säätä ei ole kyllä ikinä Kataloniassa. Kreikkalaiset jäivät sisätiloihin jo alun perinkin. Maatalouden toimintaympäristö on todella monipuolinen, vaikka kaikki toimimme samoilla säädöksillä. Suomalainen perusviljelijä on maidontuottaja, mutta Espanjaa tai Italiaa edustamaan lähetetään viinin- tai oliivinviljelijä.

Seminaaripäivien ohjelma oli monipuolinen, sillä luentojen lisäksi teimme paljon ryhmäpohdintoja. Pohdinnoissa työstimme pöytäkunnittain aiheita, joissa etsittiin ongelmakohtia tiedonvaihtoon viljelijän-tutkimuksen-neuvonnan-koulutuksen-kaupallisen sektorin välille.  

Moni odotti erityisesti komissaari Phil Hoganin puhetta, mutta itselleni kiinnostavimmaksi luennoksi osoittautui Tom Kellyn kuvaus irlantilaisesta neuvonta- ja pienryhmäjärjestelmästä. Käytännössähän tutustuin irlantilaiseen nurmiryhmään jo keväällä vierailemalla viljelijäryhmässä ja nyt sain lisätietoa aiheesta. Irlantilaiset olivat hakeneet alun perin mallia pienryhmiinsä Uudesta Seelannista ja kehittäneet ryhmämallia vuosikausia. Hämmästyttävää kyllä, suomalainen viljelijöiden kanssa yhteistyössä kehitetty pienryhmämalli muistuttaa varsin paljon heidän tapaansa toimia ryhmissä.

Oman puheenvuoroni pidin yhdessä irlantilaisen maidontuottajan ja pienryhmäläisen Denis Finiganin kanssa. Denis kiteytti viestinsä upeasti:

”Grass is king! Join a good discussion group.  Measure & benchmark your performance.  Success will follow.”

Kerroin omassa esitelmässäni, että Suomessa ryhmissä tärkeää on käytännönläheisyys, ryhmän tunnelma, ohjaajan aktivoiva rooli ja tunnuslukujen kytkeminen käytännön havaintoihin. Emme voi nurmiteemassa vierailla joka kerta tiloilla kuten irlantilaiset, koska umpihangessa on vaikeaa tutkia nurmia hyvälläkään porukalla. Käytämme heitä enemmän muita luentomaista passiivisuutta vältteleviä ryhmämenetelmiä.  Erityisesti näyttämäni kuva Loimaan nurmiryhmäläisistä haistelemassa säilörehuja sekä luminen siilokuvani hämmästyttivät kuulijoita.  Irlantilaisia ryhmätoiminnan kehittäjiä kiinnosti erityisesti meidän ryhmänohjaajien välinen benchmarkkaus ja kansainvälinen asiasisältömme.

 

Nurmipuolella myös mittausmenetelmämme poikkeavat radikaalisti muiden maiden systeemeistä. Kun muut keskittyvät laidunnurmien päiväkasvuihin, me mittaamme satoerittäin kuormakuutioita säilörehusadoille. Pohdimme porukalla, että tietyistä tunnusluvuista olisi mielenkiintoista saada kansainvälisiä vertailuita. Aloitamme kansainvälisen ideoiden vaihdon ensin käytännön nurmialan nettikeskusteluryhmällä, johon kutsutaan eri maiden pienryhmäläisiä ja asiantuntijoita.

Reissu oli todella ajatuksia nostattava. Seuraavassa blogitekstissäni kerron tarkemmin muutaman kohtaamani kiinnostavan viljelijän innovaatioista, joilla he ovat saaneet Irlannissa, Itävallassa ja Espanjassa haasteelliset lähtötilanteet käännettyä menestykseksi.

Irlannin terveisin

Valtakunnallinen huippuasiantuntija, nurmi ja benchmarking

Anu Ellä, ProAgria Länsi-Suomi

 

 

Jaa

Facebook Comments Box

Lisää kirjoituksia

Muualla blogeissa