Luovaa ajattelua

Niin ne viikot vyöryvät ja vuoden loppu lähestyy. En olisi uskonut vielä toukokuussa, että syksy olisi näin pian kohdalla. Ajankulua ei huomaa, kun tekemistä riittää. Ainakin niin pääsi tapahtumaan viimeisen kuukausitarkastuksen aikana. Hommaan hupsahti neljä tuntia. Ajasta tosin kului osa nykyisin entisten kollikissien leikkuuseen, mutta suurin osa ajasta meni hiehon kohtukierrettä oikaistessa.

Akka olikin melkoisen haastava potilas. Sorkkaa tuli todella väljästi ja ulottuvuus oli melkoinen. Siinä me sitten junnasimme vanerin avulla hiehoa seinää vasten, jotta eläinlääkäri olisi saanut annettua rauhoitukset, epiduraalit, kipulääkkeet ja antibiootit. Tuli kyllä jo ikävä sitä uuteen navettaan varmasti hankittavaa käsittelyhäkkiä. Mietin vaan, että kuinka nuori, kokematon eläinlääkäri saa tuollaiset tapaukset ehjin nahoin hoidettua, kun rauhoitusainettakin pitää antaa moninkertainen annos koulussa opetettuun verrattuna. Kolmen epätoivoisen tunnin, muutaman hiehon ylösajon ja isännän ja eläinlääkärin vuorotellen tekemän kääntelyn jälkeen olivat paikat oienneet sen verran, että vasikka saatiin ulos. Kaikkien yllätykseksi maailmaan putkahti elävä lehmävasikka, Ipana. Hiehon henkeä uhkasi kuitenkin iso revennyt verisuoni, joka oli niin hankalassa paikassa, että ompelu osoittautui mahdottomaksi. Koko porukkaa harmitti niin vietävästi, että näinkö tämä nyt sitten päättyy. Onneksi isäntä omaa luovaa ajattelua ja heitti eläinlääkärille ajatuksen nippusiteen käyttämisestä topparina. Ta-daa, nippuside hiehon takapuoleen ja vuoto loppui! Taas siis yksi ”sukkahousuniksi” jakoon. Nyt hieho kulkee itse robotilla ja nippuside on edelleen todistettavasti paikallaan.


Akka oli eri mieltä hoidon tarpeestaan.

Jos luulimme, että kelit paranisivat syksyn kuluessa, niin erehdyimme. Edelleenkään lietteenajo ei onnistu, mutta onneksi esikoisen tarpeeseen tulleen syysloman aikaisen työtarjouksen ansiosta saimme kynnöt aloitettua. Jatkakoon olokimulli ensi viikolla, kun hänellä alkaa väliviikko opinnoissa. Sade haittasi räystäidenkin viimeistelyä niin, että homma, jonka piti olla valmiina 19. pv on edelleen kesken. Onneksi sisähommat sujuvat ”tuulitunnelissa”.  Navetta on nyt melkoisen kylmä paikka työskennellä, koska tuulet ovat sopivasti puhaltaneet avoimien päätyjen suunnasta. No, pian alkaa päätyjen laudoitus, joten veto katkeaa.

Parret ovat nyt kaikki valettuja. Pian pitäisi päästä asentamaan parrenerottajia ja parsimattoja. Robottihuoneita kootaan sen minkä keritään, samoin poikimakarsinan ”seiniä”. Vasikkatilan kattovalu sai alleen tukipaalut ja odottelee ensi viikon valua. Luulen, että betoniautot osaisivat meille vaikka kuskit nukkuisivat lentokapteenien tavoin hyteissään. Ovat ne sen verran usein tämän välimatkan taivaltaneet.


Robottihuone ja sen taakse tuleva "likainen" toimisto hahmollaan.


Vasikkatila, jonka päälle valvontahuone tulee, korkealle siis.

Viikossa tuntuu olevan nykyisin lähes pelkkiä perjantaipäiviä. Avoimien ovien ajankohta lähestyy pelottavaa vauhtia ja antaa kyllä aivan huomattavasti uutta potkua työmaallakin. Kunhan saisimme pääkohdat edes suurin piirtein valmiiksi! Työmaata kuitenkin riittä vielä. Onneksemme pankinjohtaja oli kanssamme samaa mieltä investointimme rahoitustarpeesta ja paine siltä osin helpotti.


Toinen robottihuone kuvan oikeassa reunassa on jo hahmollaan ja toinenkin rakentuu hiljalleen yhdessä poikimakarsinan seinämien kanssa.

Tässä jaksossa kiitämme:
- esikoisen aikaansaamaa kyntöjälkeä
- hiehon poikimisen hyvää lopputulosta
- isännän luovuutta
- piristynyttä otetta työmaalla

Moitimme:
- sitkeitä sadekelejä
- ajan nopeaa kulumista
- päivien lyhenemisen mukanaan tuomaa tehollisen työajan vähenemistä

Julkaistu 21.10.2011

Jaa

Facebook Comments Box

Lisää kirjoituksia

Muualla blogeissa