Paniikki iskee!

Aika soljuu kuin hiekka sormien välistä. Niin vain Veerankin poikimapäivä tuli ja meni. Veera on minun lempilehmäni ja tietenkin odotin syntyväksi lehmävasikkaa. Yliaikaisena sitten syntyikin iso lehmävasikka, mutta ei aikaakaan kun tulossa oli toinenkin iso vasikka. Sormet ja varpaat ristissä pelonsekaisin tuntein vilkaisin jalkojen väliin ja hännän alle. Mahdoton muuttui mahdolliseksi! Toinenkin vasikka oli lehmä, siis varsinainen jackpot!


Veera tyttäriensä Iran ja Itun kanssa

Se olikin sitten lähestulkoon ainoa viikon hyvä uutinen. Navetan ovet tulevat joskus aikojen päästä, joten pääsemme viettämään marraskuun viimeisenä lauantaina todellista avointen ovien päivää. Kunhan nyt joku ovi olisi paikallaan. Muutenkin kaikilla alkaa olla loiva paniikki päällä. Niin paljon tekemistä, niin vähän aikaa! Laiha on lohtu ajatuksesta, että olemme pakkosaumassa pitää avoimet ovet jo nyt, jotta saamme ylimääräistä sakkia suojaan lumelta mahdollisimman pian. Parhaamme kuitenkin kaikki täällä yritämme.

Toisessa päädyssä on jo tuulensuojalevyt paikallaan ja villoituksia päästään tekemään ensi viikolla. Toisen päädyn piirutus on vielä vähän vaiheessa, mutta edistyy sekin. Koko ajanhan työmaalla siivottavaa riittää, joten tällainen huonompikin apu on tarpeen. Tosin navetta kyllä pitää huolen työllistämisestä. Soitin Viskille eläinlääkärin, kun se oli niin nollotuinen. Todella mukava eläinlääkärimme sanoi antavansa lehmälle ”haulikkohoitoa”. Minä jo melkein säikähdin. Kyseessä oli kuitenkin lähes kaikkeen mahdolliseen sairauteen kohdistuva hoito. Viskin sydän pumppasi kuitenkin pelottavan hitaasti. Minä sekosin niin ajatuksissani, että unohdin panna lehmälle maidon erottelun robotille päälle. Eihän Viskin elossapysyminenkään ollut ollenkaan varmaa. Iltatöillä perjantaina kuitenkin lehmän olo oli kohentunut niin paljon, että vein sen lypsylle. Mutta, mutta…..maito mennä pärähti tankkiin. Onneksi huomasimme vahingon tapahtuneen ja avasimme tankin hanan. Kestää muuten yllättävän kauan tankin tyhjentyä, kun yöllä olisi tankkiauton tuloaika. Koin oloni erittäin viisaaksi seisoessani nilkkoja myöten maitojärvessä maitohuoneen lattialla. Lattiakaivo ei vaan vetänyt yhtään nopeammin. Ajattelin siinä seisoessani varmistaa muistamisen seuraavalla hoitokerralla.


Pääty ummessa - niitä pahuksen oviaukkoja lukuun ottamatta.


Verhoseinän yläpuolelle tulevaa seinänpätkää kootaan oikein miehissä.

Esikoinen hääräsi kummisetänsä kanssa koko viikonlopun lähes kellon ympäri asentaen navettaan lamppuja. Hienoa työtä miehet tekivätkin! Nyt loppui hämärähommat tällä työmaalla eikä kukaan pääse lusmuilemaan hommista päivänvalon lyhyyteen vetoamalla. Kummasti taas muuttui navetan näkö valaistuksen myötä. Roikkahässäkkäkin rupeaa pikkuhiljaa purkaantumaan, sillä valot toimivat aivan oikeista kytkimistä.


Lamppujen asennusta katon rajassa kahden miehen voimin.


Puolet valoista sytytettynä.


Pimeyden jälkeen juhlavalta tuntuvaa valaistusta.

Valojen asennus oli melkoinen urakka, joten nyt vedetään hieman henkeä ja katsellaan miten valaistus toimii ennen kuin lisää lamppuja asennellaan. Mittasimme valon märää ja uusimme mittaukset, kun saamme ensi viikolla aloitettua verhoseinien asentamisen. On arvoitus mihin mittari asettuu, kun seinille tulee iltaisen pimeyden tilalle valkoiset verhoseinät. Joka tapauksessa sähköhommia piisaa vielä pitkään.


Valaistuksen mittaus ruokintapöydän kohdalla antaa tulokseksi tällä kertaa 190 luxia.

Muuten, ne räystäät tulivat valmiiksi lauantaina. Eihän se kauan kestänytkään. Miehet ovat hommailleet navetan räystäitä aina silloin tällöin. Kattohan asennettiin jo ajat sitten ja räystäät olivatkin suunniteltua lyhyemmät. Halusimme ne kuitenkin alkuparäisen suunnitelman mukaisina. Välittäjän toimesta laskun loppusuoritustakin on jo kyselty, mutta kun kauppakirjassa on selvä maininta viimeisen erän maksusta työn valmistuttua, niin ongelmaa ei ole syntynyt. Kiitos rakennuttaja-Timon.

 

Julkaistu 6.11.2011

Jaa

Facebook Comments Box

Lisää kirjoituksia

Muualla blogeissa