Johtajan koronapäiväkirjasta

Perjantai ja 13. päivä, maaliskuu 2020. ProAgria Keski-Pohjanmaan hallitus koolla ja lähes kaikki luottamushenkilöt paikalla. Vaikka asialistalla on tilipäätösasioita, keskustelu kääntyy koronaan ja neuvontajärjestön rooliin, jos tilanne pahenee. Juttelemme nettiyhteyksien toimivuudesta ja etäpalaveriohjelmistojen käyttökokemuksista. Puheessamme vilahtelee sana jos. Ilmapiiri on toiveikas. Kevät on tulossa.

Maanantai 16. päivä. Viikonloppuna korona-uutisointi kiihtyi ja päättäjien kasvot vakavoituivat. Marinin hallituksen ministerit seisovat rivissä, puhutaan poikkeuslaeista, koulujen sulkemisesta, matkustuskiellosta, suositellaan ikäihmisten kotona pysymistä. ProAgrian johtajat seurasivat tilannetta viikonloppuna huolestuneina ja tekivät kukin valmisteluja alkavalle viikolle. Minä kutsuin väkeni nettipalaveriin maanantaiaamuksi ja laadin koronaan liittyvän ohjeistuksen ensiavuksi epätietoisille. Väki vaikutti valveutuneelta ja tilannetietoiselta. Hallituksen tiedotustilaisuuden jälkeen tunteeni ovat pinnassa, epävarmuus ja pelko kaihertaa: mitä tästä tulee.

Tiistai 17. päivä. Johtajat ottavat tavakseen pitää korona-aamukahvit yhdeksältä etänä. Tuntemuksia kerrotaan ja näkemyksiä vaihdetaan. Vertaistuki on tarpeen. Valtakunnassa tilanne on poikkeuksellinen, perusoikeuksia rajoittavia lakeja valmistellaan, rajojen sulkemiseen valmistaudutaan, kokoontumiset kielletään, ikäihmisiä kehotetaan pysymään kotonaan. Proagrialaiset valmistautuvat hoitamaan asiakastapaamiset etäyhteyksillä. Pikakoulutuksia etävärkkien käyttöön järjestetään. Minua tilojen tilanne huolettaa, jos siellä sairastutaan, miten voimme auttaa. Entä miten palvelemme, kun oma väki sairastuu.

Keskiviikko 18. päivä. Väkeä huolestuttaa roolimme ruokaketjussa. Onneksi saimme vahvistusta näkemyksellemme: olemme osa suomalaista ruokaturvaa. ProAgrian palveluilla pidetään yllä paitsi elintarviketuotannon kannattavuutta myös huoltovarmuutta. Linjauksen turvin osa vanhemmista sai lapsensa päiväkotiin ja kouluun pystyen itse tekemään työtä ruokaturvan eteen. Linjaamme, että tiloille menemme niin kauan kuin se on molemmin puolin yhteinen päätös ja turvallista viranomaisten ohjeistus huomioiden. Nyt tarvitaan onnistumisen kokemuksia etäasiantuntijapalveluista verkossa. Pyydän niitä ja väki innostuu: on tehty ruokintasuunnitelmaa, seurantalaskelmaa, robottineuvontaa, kuntoluokitusta. Luomukurssikin vaihtui lennosta etäkurssiksi. Että olen ylpeä väestäni.

Perjantai 20. päivä. Johtaminen on viestintää. Oma väki kaipaa käytännön ohjeistusta tietoturva-asioissa. Tiloille laaditaan rauhoittavaa viestiä palveluiden jatkuvuudesta: viljelysuunnitelmia teemme, tukihakemukset laadimme, tilipalvelut hoitaa palkkoja ja alveja, veroilmoitukset valmistuvat. Me palvelemme. Sitä vartenhan olemassa olemme. Kutsun koolle keskipohjalaisen maatalousorganisaatioiden koronaryhmän. Vaihdamme tietoja ja päätämme laajentaa ryhmäämme turkistuottajien edustajalla. Tuntuu hienolta puhaltaa yhteen hiileen. Yhteinen tekeminen konkretisoituu illalla, kun työtäsuomesta-portaali julkistetaan. Se yhdistää apua tarjoavat ja alkutuotannossa apua tarvitsevat. ProAgria, MTK ja Suomen Kylät mahdollistivat nettialustan palvelulle. Hyvä me!

Maanantai 23.3. Vastuullisuus kantaa kriisissä. Ja sen yli. Vaikka edellinen viikko oli raskas, teimme oikeita asioita oikeaan aikaan. Reagoimme nopeasti, väki pysyi tilanteen tasalla, palveluja tehtiin sovitusti, valtakunnallinen viestintä toimi. Alamme päivittäin kokoontuvassa johtoryhmässä valmistautua viljelysuunnitelmien ja tukihakupalvelujen varmistamiseen. Tarvitsemme varahenkilöjärjestelmän, kun korona kaataa asiantuntijoita ja asiakkaita. Muistutamme, että Vipu-valtuutukset pitää olla myös takapäivystäjillä. Sähköinen allekirjoitus päätetään ottaa käyttöön. Tilintarkastuskin osuus tälle päivälle. Ulla tilintarkastajana ja Jari toiminnantarkastajana käyvät läpi viime vuoden taloutta ja hallintoa. Ei huomautettavaa, he toteavat ja toivottavat jaksamista. Sitä tässä tarvitaan. Marinin hallitus pohtii ravintoloiden sulkemista ja liikkumisrajoituksia.

Keskiviikko 25.3. Olemme edelleen tervetulleita tiloille, vaikka paljon tapaamisia on siirtynyt etäyhteyksin tehtäväksi. Linjaamme, että tiloille mennessämme kerromme mistä olemme tulossa ja miten olemme suojautuneet. Se suojaa tilaa ja se suojaa väkeämme. Mediassa kerrotaan tuotantopanosten riittävän kevään kylvöihin. Huoltovarmuus on Suomessa ammattilaisten käsissä. Huojentaa. Keskipohjalaisten maatalousorganisaatioiden koronaryhmän kokouksessa listaamme hyviä vinkkejä, joista löytyy ensiapua ja vertaistukea: #viljelijäeipysähdy, #kotonakotimaista, töitäsuomesta.fi, ProAgrian palvelupuhelin 044 420 9000, mela.fi, mtk.fi ja tietysti thl.fi. Helppo kevät tästä ei tule, mutta tietoa meiltä ei puutu, yhteisöllisyyttä meiltä ei puutu, auttamishalua meitä ei puutu.

Torstai 26.3. Ravintolat sulkevat ovensa, Uusimaa eristyy muusta maasta. Poliisi ja puolustusvoimat alkavat valvoa kansalaisten liikkumista Uudenmaan rajalla. Taistelemme näkymätöntä vihollista vastaan pesemällä käsiä ja pitämällä kahden metrin hajurakoa kanssakansalaisiin. Suomessa on jo kolme koronaan kuollutta. Proagrialaiset tapaavat verkossa, etäyhteysohjelmat käyvät kuumana, asiakaspalvelunumero toimii ja kevään palveluja vaihdetaan netti- ja livetapaamisiksi. Asiantuntijat pitävät huolta asiakkaista ja tekevät palvelun siinä muodossa kuin tilalla ja yrityksessä tarve vaatii. Vaikutun siitä, kuinka proagrialaiset tekevät suurella sydämellä töitä suomalaisen ruokaketjun ja ruuantuottajan työn turvaamiseksi.

Mitä vielä on edessä? Kauanko tätä kestää? Miten selviämme? Kuluneiden 223 vuoden aikana ProAgria edeltäjineen on auttanut asiakaitaan selviytymään nälkävuosista, sota-ajoista, espanjalaisista ja aasialaisista, pankkikriiseistä, katovuosista ja Venäjän pakotteista. Uskon, että tapahtuipa mitä tahansa, neuvontajärjestö on nytkin valmis. Onnistumme yhdessä.

 

Ritva-Liisa Nisula, toimitusjohtaja

ProAgria Keski-Pohjanmaa

Jaa

Facebook Comments Box